Palo-Media
Palo-Media
Palo-Media

 Tuotteet ja palvelut
JULKAISUT
 Informaatio
Yritysinfo
Yhteystiedot
Ajankohtaista
Palotornin varjossa   Pvm: 18.01.2018
Uutisaihe:

 



Uutisen sisältö:

  Oli toukokuun toinen päivä 1956 kun seisoin Korkeavuorenkadulla sijaitsevan Helsingin pääaseman voimistelusalissa 35 muun palokuntaan hyväksyttyjen kesämiesten rivistössä. Kyseessä oli nimenhuuto ja koulutusvaiheen alku, joka kestäisi kaksi viikkoa. Jo aikaisemmin kesämiehenä olleet olivat jo saaneet komennuksen siirtyä eri paloasemille. Tilanne voimistelusalissa alkoi muistuttaa tuttua alokasaikaani, jonka olin kokenut juuri suoritetun asevelvollisuuden myötä. Joukko nuoria miehiä, tuntemattomia toisilleen, seisoivat rivissä tarkastellen toinen toisiaan ja epävarmasti heittäen jonkin vitsinpoikasen ilmaan, saadakseen tilanteen helpottumaan omalla kohdallaan. 
   Tilanne alkoi selkiytyä kun palokersantti saapui, hieman oudon vihreässä virkatakissaan, koppalakissaan ja tiukan sotilaallisen ilmeen saattelemana eteemme, jolloin jokainen vetäisi asennon, kuka minkin näköisen mutta parhaansa yrittäen. Kersantti oli Emil Nyberg, jonka hyväntahtoinen ilme paljasti, ettei edessämme ollut ainakaan Auschwitzin komendantin kopiokappale vaan kunnon vanha palovassenaikainen brankkari.

   Kurssin sisältö ja päämäärät selvisivät nopeasti kurssilaisille ja kahden viikon harjoitusjakso käynnistyi nopeasti ja tehokkaasti. Kaksi viikkoa kului nopeasti ja koulutuksen sisältö ja toiminnat vastasivat sitä mitä näin lyhyen aikajakson kuluessa voitiin tehdä. Oltiin siis palomiehiä ainakin nimellisesti, joten ensimmäistä hälytystä jännittyneenä odottelemaan.               
   Lähimmät esimiehet tulivat tutuiksi hyvinkin nopeasti, koska palokunnan organisaatiossa päivittäisissä sekä operatiivissa tilanteissa palokersantit johtivat, kouluttivat ja opastivat sammutus- ja pelastusyksiköitä. Näitä vihreätakkisia palokersantteja, joiksi siihen aikaan paloesimiehiä kutsuttiin, olivat kaikki päteviä alansa hyvin tuntevia miehiä.
   Gunnar Skarp, Bertel Backman, Georg Lindroos, Erkki Thurman, Olle Hagström, Torsti Salomaa, siinä hyvä joukko sammutusyksiköiden päälliköitä ja jo aikaisemmin mainittu Emil Nyberg. Helsingin palolaitos oli siunattu kersanteilla aikana, jolloin palotoimen koulutus oli vielä järjestetty palokuntakohtaisesti. Yhtenäistä koko maata koskevaa koulutusta ei ollut olemassa, joten jokainen palokunta vastasi omasta valmiudestaan kaikissa olosuhteissa.
   Pääpaloasemalla oli lähtövalmiudessa neljä sammutus- ja pelastusyksikköä: hyökkäys-, pioneeri-, ruiskusekä raskasruiskuyksikkö, joiden jokaisen miesvahvuus oli kahdeksan miestä. Yksikön esimies, kuljettaja ja kaksi puoliryhmää. Aikamoinen voima kaluston ja miesmäärän suhteen verrattuna tämän päivän pelastuslaitosten vahvuuksiin. Lisäksi pääpaloasemalla oli vielä ns. sammakko- ja tapaturmayksikkö.
 
   Päivä palokunnassa alkoi aina harjoituksilla, jotka aamuapellin jälkeen muodostivat pääasiallisen toimintamuodon, jollei muu hälytysluonteinen tehtävä sitä sivuuttanut. Jokainen yksikkö harjoitteli omatoimisesti tietyn ohjelman mukaisesti oman esimiehensä johdolla. Oleellista oli jokaisen yksikön miehityksen vakinaisuus, jossa samat miehet komennettiin aina nimettyyn yksikköönsä. Olin yleensä komennettuna hyökkäysyksikköön eli “höökiin”, joka lähti aina päivystävän palomestarin jälkeen ensimmäisenä hälytyksen sattuessa.                   
   Kesäkuukausina harjoitusten alkaessa aamulla, silmiini pisti kuinka ruiskuyksikkö aina suunnisti Merisatamaan harjoittelemaan ruiskuveneellä eli Meri-I:llä. Palokersantti Gunnar Skarp, joka toimi yksikön esimiehenä oli todellinen “meriupseeri” tehtävässään, kouluttaen miehistöstään asiansa osaavia palomiehiä. Kateeksi kävi monta kertaa kesäisenä aamuna “höökin” miestä kun “ärrä” kaarsi paloaseman portista Merisatamaan, oman yksikön harjoitusalueen rajoittuessa paloaseman pihalle ja katoille, joten pienen sapetuksenkin ymmärtää. Pioneeriyksikkö harjoitteli poikkeuksetta aina Fenno-Vent - tuuletuslaitteen selvitystä.
   Harjoitusten tarkoitus oli opettaa yksiköt mahdollisimman usealla toistolla selvittämään kalusto vaikeimmissakin olosuhteissa. Sukeltajayksikkö eli sammakot, kuten silloin heitä kutsuttiin suunnistivat myös rantaan ja veivät läpi oman harjoitusohjelmansa, näin koko laitoksen eri yksiköt hajaantuivat kukin omille harjoitusalueilleen. Harjoitustunnin lopussa yksiköt koottiin yhteen ja ruiskumestari Aksel Jäppisen toimesta suoritettiin usein sulkeisharjoitus, joka sisälsi juoksu- ja marssiharjoituksen. Mieleeni jäi esimerkiksi “äksiisijuoksu”, jossa kolmattakymmentä ukkoa kolmijonossa juoksi pitkin pihaa kypärät päässä, kirveet ja naamarilaukut vyöllä, mutta Hesarin seinän lähestyessä jo kuului Jäppisen Aksun voimakas käskytys: “OSASTO täyskäännös mars” ja matka jatkui taas kiihtyvällä vauhdilla kohti paloaseman pihan toista päätä. Hyvinhän tämä sulkeinen aina meni ja huumorin voimallahan siitä selvittiin. Eipä vaan tullut silloin mieleenkään kysyä, mitä varten tässä näin juostiin ja mikä oli harjoituksen tarkoitus. Jos yhteistä sulkeista ei ollut, silloin suorittivat yksiköt sen omin päin. Kersantti Nybergin käsky hyökkäys-yksikön harjoitusten lopussa kuului esimerkiksi: “Nyt suoritamme nummeronvaihtoa”, joka tarkoitti, että miehistö järjestäytyi auton taakse rintamaan ja sitä seurasi käsky; osasto, ryhmiin- mars, rintamaan- mars, paikat vaihda- mars. Käskyt ja liikkeet toistettiin useamman kerran ja yksikkö liikkui sotilaallisen täsmällisesti muodostelmassa opitun kaavion mukaisesti. Kersantti Nybergin suomen kielen hieman kankeahko käyttö aikaan sai myös merkillisen “nummeron-vaihto”- nimikkeen tälle sulkeismuodolle, joka tosin kaikille kävi tutuksi hyvinkin pian. Merkillepantavaa oli myös sen aikaisten esimiesten ruotsinkielisyys, joka esimerkiksi pääpaloasemalla oli varsin huomattava ja myös miehistössä lähenteli noin 40%. Tosin eri vuoroissa saattoivat kieliryhmät vaihdella hyvinkin paljon, mutta työpalvelussa ei sillä merkitystä ollut mitä kieltä mies puhui kunhan työnsä hoiti. Ainoastaan ruokailussa ruotsinkieliset muodostivat aina oman pöytäkuntansa, joka ei ketään sen kummemmin häirinnyt ja kaikki suomenkieliset sen heille soivat. Olihan jo kieliriidoista kulunut vuosia, jolloin ennen esimerkiksi pääpaloasemalla majoittuivat rakennuksen pohjoispäähän ruotsia- ja eteläpäähän suomea puhuvat.

   Hälytyskeskus eli kellohuone, joksi sitä silloin kutsuttiin, sijaitsi alimmassa kerroksessa tornin vieressä ja oli kersantti Lindstetin komennossa. Palohälytykset tulivat tänne ja sairaankuljetushälytykset menivät Kallion paloasemalle. Kellohuoneessa oli kolmen palomiehen miehitys, jotka olivat kaikki todella ammattitaitoisia tehtävissään, mikä näin jälkikäteen on yhä korostuneemmin tullut mieleeni. Hälytyksethän tulivat pääsääntöisesti puhelimeen 005 tai palokelloista lennättimeen, jonka merkitys oli siihen aikaan merkittävä, koska automaattiset järjestelmät eivät vielä olleet kehittyneet nykyiselle tasolle.
Iltapuhteet alkoivat aina ruokailun jälkeen biljardipöydän ympärillä. Melkein koko työvuoro osallistui joukkueiden välisiin mittelöihin, joissa panoksina oli pullakahvit, voitto tai häviö. Olen jälkeenpäin miettinyt kuinka joka ilta tämän saman ohjelman piti kiinnostaa niin suurta joukkoa aikuisia miehiä, poisluettuina eräät televisiosta kiinnostuneet ehkä hieman varttuneemmat rr-yksikön veteraanit. Näille miehille täytyi myös nostaa hattua sinnikkyydestä. He olivat nimittäin todellisia tv-viihteen katsojien uranuurtajia. Ainoat vakituiset televisio-ohjelmathan tulivat Tallinnasta ja luonnollisesti viron kielellä. Taiteellinen tasokin ohjelmissa oli mitä oli, mutta kuvaruudun tuijotusta riitti joka ilta useita tunteja aina hiljaisuuteen saakka, joka oli määrätty kello 23.00:ksi. Joka tapauksessa katsojien suoritus oli todella huikaiseva. Aamuherätys annettiin arkiaamuina aina kello 6.30 sellaisella infernaalisen kovalla hälytyskellojen soitolla, joka varmasti herätti joka iikan tähän maailmaan, palokunta oli taas valmiina päivän koitoksiin.
 


   Nämä pienet muistelot alkuajoistani Helsingin palolaitoksessa, lähinnä yhden työvuorokauden sisältöön liittyvistä hetkistä tuo ajatuksia nuoruudesta, jolloin nuori mies oli saanut alun työskennellä työyhteisön parissa, joka oli erinomaisen kasvattava ja mielenkiintoinen. Elämä palotornin varjossa jatkui nuorenmiehen valoisilla elämän kuvilla vuosia eteen päin, niin siviilielämässä kuin varsinaisessa ammatissakin. Kaikki oli vielä edessä päin, mahdollisuudet itsestä kiinni.
 
Onneksi !
Jouko Järvinen


Tilastotietoa:
Katsomiskerrat: 3306
Jatka
 Uutisia
Palotornin varjossa

PALOTOIMEN HISTORIAA

Schneider Electric Esmi Sense FDP -paloilmoitinkeskus

Huoneistopalotutkimus

Nämä häkävaroittimet eivät toimi kunnolla!

Tupakointi on yhä suurin palokuolemien syy

Tallipalon varalle

beat
© Palo-Media Oy 2019  Sipoontie 18, 04420 Järvenpää 045 1451111