Palo-Media
Palo-Media
Palo-Media

 Tuotteet ja palvelut
JULKAISUT
 Informaatio
Yritysinfo
Yhteystiedot
Ajankohtaista
PALOTOIMEN HISTORIAA   Pvm: 17.01.2018
Uutisaihe:

 



Uutisen sisältö:

   Ensimmäiset viralliset merkit palotoimesta löytyvät nopeasti kasvavien kaupunkien, kuten Rooman historiasta, jossa tiettävästi toimi ensimmäisellä vuosisadalla palolaitos jonka alaisuudessa toimi 7000 palkattua palomiestä. Osviittaa järjestetystä palotoimesta löytyy kuitenkin jo Hammurabin laista, joka viittaa siihen että jo varhaisissakin kaupungeissa, kuten Mesopotamiassa, tuli olla nimettynä vapaaehtoisia tai palkattuja henkilöitä, jotka olisivat vastuussa miehistön kokoamisesta ja tulipalon sammuttamisesta kaupungissa.

   Varhaisimmat sammutusvälineistöt lienevät koostuneen kaivoista, ämpäreistä ja mahdollisesti kärryistä, joilla veden sai kuljetettua palopaikalle. Toisella vuosisadalla e.e.a. Kreikkalainen keksijä Ctesibius of Alexandria kehitti ensimmäisen tiedossa olevan palopumpun ja tämä oli todennäköisesti käytössä jo Alexandrian kaupungissa. Samalla periaatteella toimivat pumput otettiin käyttöön Euroopassa vasta 1500-luvulla. Keskiajalle siirryttäessä Euroopan kaupungeissa ja kylissä oli palovartiostoja, joiden tehtävänä oli kiertää öisin kaduilla valvoen yleistä järjestystä ja suorittaa yleinen hälytys tulipalon havaitessaan. Ruotsin vallan ajalla Suomessa paloturvallisuutta pyrittiin edistämään jo monin tavoin, ja mm. palokalustosta, tulisijoista ja toiminnasta tulipalon syttyessä oli laadittu kaupunkien puolesta tarkat määräykset.                Kiertävien palovartioiden lisäksi kaupungeista löytyi tornivartioita, jotka valvoivat kaupunkia kirkontornista tai tehtävää varten rakennetusta palotornista. Palovartiostot olivat aluksi kaupunkien porvaristosta muodostettuja joukkoja, mutta myöhemmin kaupunkeihin perustettiin palkattuja vartiostoja. Sammutustyö ei kuitenkaan kuulunut palovartijoille, vaan paikalle hälytetyille kaupungin asukkaille. Tuolloin tähän niin kutsuttuun yleiseen palokuntaan kuuluminen oli asevelvollisuuteen rinnastettava velvollisuus.   
   Palokalusto alkoi pikkuhiljaa ja vaihtelevasti lisääntyä ja kaupungin antamassa palojärjestyksessä määrättiin jo myös taloille pakollisista sammutusvälineistä. Vuoden 1666 Lontoon suurpalo alkoi muuttamaan tapaa jolla tulipaloihin suhtauduttiin. Vakuutusyhtiöt alkoivat suojella ja vakuuttaa arvorakennuksia ja tämän myötä Lontoon vakuutusyhtiöt alkoivat järjestää myös omia palokuntiaan. Näiden palokuntien intressi oli tosin lähinnä rakennusten pelastaminen. 1700- ja 1800-lukujen myötä kaupunkien väestönkasvu lisäsi tulipalojen määrää niin paljon että palokalustoa oli pakko alkaa kehittämään vastaamaan kasvanutta uhkaa. Ranskassa kehitettiin uusia pumppuja ja Napoleon saattoi olla ensimmäinen hallitsija joka loi valtion rahoittaman julkisen palokunnan. Myös Suomessa kaupunkien määrän lisääntyessä ja väestömäärän kasvaessa kaupunkipalot yleistyvät. Esimerkiksi Turkua koettelivat useat palot ja vuoden 1827 palossa tuhoutui yli 2500 rakennusta. Yksi ongelmista oli se että toiminnassa olevat, kaupungin asukkaista kootut yleiset palokunnat eivät juurikaan harjoitelleet sammutustöitä. Lisäksi sammutusjoukon paikalle saaminen kesti usein niin kauan, ja tämä heikosti motivoitunut joukkio oli niin heikkotehoinen, että ajan kanssa voimistunut palo oli useimmiten riistäytynyt jo hallitsemattomaksi.   
   Tarve järjestettyyn palontorjuntaan Suomessa oli siis jatkuvassa kasvussa mutta siitä huolimatta palokuntaaatteen leviäminen tyssäsi heti alkuunsa. Tämä johtui siitä että Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa ja tuon ajan yhteiskunnassa kaikenlaista yhdistystoimintaa seurattiin epäluuloisesi venäläisen esivallan toimesta. Vuonna 1838 Venäjän keisari Nikolai I:sen politiikassa vallitsi suotuisa tilanne ja yksitoista vuotta aiemmin riehuneen tuhoisan tulipalon varoittava esimerkki mahdollisti Turun vpk:n perustamisen. Turun vpk oli näin Suomen ensimmäinen ja hyvin pitkään ainoa palokunta  (Samainen vpk on vieläkin toiminnassa ja täten pohjoismaiden vanhin edelleen toimiva vapaapalokunta).   
Helsingissä panostettiin alusta alkaen ammattipalokunnan toimintaan ja vuonna 1861 Helsinkiin perustettiin Suomen ensimmäinen vakituinen palokunta. Tulipalojen sammuttamisessa käytettiin kuitenkin edelleen paljon kaupunkilaisten työvoimaa vakituisen henkilöstön rinnalla. Vasta vuonna 1933 astui voimaan itsenäisen Suomen ensimmäinen palolaki. Laissa palotoimi määriteltiin kuntien järjestämäksi, valtion johdon ja valvonnan alaiseksi toiminnaksi. Kunnilla oli nyt velvollisuus järjestää oma palotoimi johon kuului mm. palolautakunnan perustaminen, pää- tai sivutoimisen palopäällikön palkkaaminen, palotarkastukset, sammutustoimi sekä tulipaloja ehkäisevä toiminta. Palo- ja pelastustoimi operoi kuntien vastuulla aina vuoden 2003 loppuun, jonka  jälkeen astui voimaan nykyinen, 22 pelastusalueeseen jaettu toimintamalli.
  Kuhunkin pelastusalueeseen kuuluvat kunnat ylläpitävät yhdessä oman alueensa yhteistä pelastuslaitosta ja näiden aluepelastuslaitosten hallinto, huolto sekä muut tukitoimet ovat keskitettyjä. Operatiivisessa hälytystoiminnassa kukin aluepelastuslaitos käyttää eri palokuntamuotoja, joihin voi kuulua järjestelyistä riippuen vakinaisia, puolivakinaisia, vpk:n sekä tehdaspalokuntien yksiköitä.
 
 
KALUSTO KEHITTYY
  Varhaisin paloalalle suunnattu keksintö oli vuonna 200 e.a.a Egyptin Alexandriassa kehitetty vesipumppu. Pumpun teknologia jäi pitkäksi aikaa unohduksiin, kunnes se keksittiin uudelleen 1500-luvulla. Sammutuskalusto kehittyi ajan myötä. Nurnbergin palojärjestys mainitsee ensimmäisen kerran käsiruiskut. Ruiskut oli valmistettu puusta, messingistä, pronssista tai kuparista. Vuonna 1517 keksittiin Augsburgissa paloruisku, josta kuitenkin puuttui ilmakello ja imulaite ja imuletkut sekä suihku. Vuonna 1655 keksittiin ruiskuun ilmakello ja 17 vuotta myöhemmin paine- ja imuletkut. Pumput toimivat pitkään miesvoimalla, kunnes höyryvoiman kehittämisen myötä alettiin ottaa harppauksia kohti jatkuvasti kehittyvää tekniikkaa.
 
– HÄLYTYSILMOITUS – HÄLYTYSILMOITUS – 
   Palotoimen alkuvuosista lähtien hälytykset on annettu monin eri keinoin. Suomessa hälytysäänenä toimivat usein kirkonkellot. Hälytys saatettiin antaa myös rummutuksena tai erilaisten palotorvien avulla, joista järeinpänä oli käytössä mäntäpumpullisia, kaksin käsin pumpattavia torvia. Onpa Suomessa maaseudulla hälytetty palokunta liikkeelle myös vellikelloilla ja torvillakin. Yöaikaan palopaikan suuntaa osoitettiin palotorneista eriväristen lyhtyjen avuin;  lyhdyt toimivat värikoodeina, antaen väriensä mukaan tietoa tulipalon sijainnista. Tehdaspalokunnat ovat alkujaan saaneet hälytyksensä tehtaan höyrypillin kautta. 1920-luvulla tehtaissa otettiin käyttöön sireenit ja tuolloin myös vpk:n puolella otettiin käyttöön ilmahälytyssireeniksi suunniteltu erittäin kovaääninen sireeni. Tuo karmivaa ulinaa pitävä sireenihälytys oli käytössä suurempia kaupunkeja lukuunottamatta vielä 1990-luvun lopulla. Sireenihälytyksen rinnalle vakiintui suoraan palokuntalaisten kotiin lankapuhelimitse soitettu hälytys ja myöhemmin hälytyslaitteina yleistyivät mukana kannettavat hakulaitteet.  Tänä päivänä hälytykset välitetään matkapuhelimitse ja vakinaisissa palokunnissa miehistö hälytetään kaiuttimista annetuilla kuulutuksilla.
 

 
KEKSINNÖT KEVENTÄVÄT SAMMUTUSTYÖTÄ
   Hevosten valjastaminen palolaitosten käyttöön sekä höyrykoneen keksimisen myötä, höyrypumppujen käyttöönotto sammutustöissä muuttivat paloalaa merkittävästi. Miestyövoiman tarve väheni huomattavasti kun höyrypumppu mahdollisti jatkuvan vedensyötön ilman manuaalista pumppaamista ja hevoset vetivät tarvikkeet ja laitteet palopaikoille. Mielenkiintoista on se, että vaikka hälytyksen sattuessa hevoset vetivät laitteet palopaikoille, palomiehet kulkivat edelleen jalkaisin. Vasta 1860- luvulla tikaskärryjen sivuille asennettiin nk. juoksulaudat jotka mahdollistivat palomiesten matkustamisen varustekärryjen kyydissä. 
  Helsingin pääpaloasemalla pidettiin hevosvetoaikakaudella hälytyslähdön nopeuttamiseksi neljää hevosta jatkuvasti valjaissa. Hälytyksen sattuessa muidenkin hevosten valjastaminen kävi nopeasti; hälytyskellojen soidessa hevoset juoksivat pilttuistaan suoraan vaunujen eteen ja valjaat oli ripustettu hallin kattoon, josta ne saatiin pudotettua suoraan hevosen selkään ja näin ollen myös nopeasti kiinnitettyä,  kunkin valjastajan suorittaessa tarkkaan määritetyttyjä työvaiheita.  Tätä harjoiteltiin jatkuvasti, jonka ansiosta järjestelmä oli kehittynytkin erittäin sujuvaksi. Keskiverto hälytyslähtöön kului usein vain 45 sekuntia.
   Vaikka ensimmäinen höyryvoimalla toimiva paloruisku kehitettiin jo vuonna 1829, kesti lähes 30 vuotta ennenkuin ensimmäinen paloalalle laajemmin käyttökelpoinen malli valmistui. Suomeen ensimmäinen ruisku saapui 1876 ja se toimi hälytysvalmiudessa Helsingin pääpaloasemalla heti aseman valmistuttua vuonna 1891. Höyryruisku oli kuitenkin erittäin raskas, joten se hälytettiin palopaikalle vain tarvittaessa.  Höyryruiskuja oli käytössä pääsääntöisesti vain isoimmissa kaupungeissa ja vasta polttomoottorin keksimisen myötä, vuonna 1905, moottorikäyttöiset sammutuskalustot alkoivat yleistyä kaikkialla. Heti ilmestyttyyään polttomoottoreilla varustetut paloautot alkoivat nopealla tahdilla syrjäyttää vanhaa kalustoa, ja vuoteen 1925 mennessä nämä uudet paloautot sivuuttivat hevosvetoiset edeltäjänsä kokonaan.

SUOJAVARUSTEET
  Hengityselimistö on ihmiskehon tärkein ja haavoittuvaisin osa. Vakaviin vaurioihin ei vaadita paljoakaan, etenkin kun ollaan tekemisissä tulen ja savun kanssa. Siksi toimiva suojaus on kriittisen tärkeä.  Kansantarut kertovat että ennen muinoin palomiehet kasvattivat pitkän parran ja paloa sammuttamaan lähtiessään liottivat partaa vedessä ja hengittivät sitten kostean parran läpi suodattaakseen savua.      Huolimatta siitä, pitääkö taru paikkaansa vai ei, faktaa on se että palomiehet ovat joutuneet tekemään työtään aina vaarallisten savujen ympäröimänä ja vuosisatojen ajan palomiehet ovat käyttäneet mitä erikoisempia laitteita ja suodattimia savunhengittämisen estämiseksi. 1800-luvun alussa oli käynnissä valtavia ponnisteluja paineilmalla toimivien maskien ja kypärien kehittämiseksi. Kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen esiteltiin ensimmäiset moderneja maskeja muistuttavat versiot. Teknologia tuli ilmailusta, jossa miehistö tarvitsi maskeja lentäessään suurissa korkeuksissa. Teknologian kehittänyt yritys, Scott Aviation, huomasi että samaa teknologiaa voi soveltaa palontorjunnassa ja vuonna 1945 otettiin käyttöön ensimmäiset palontorjuntaan soveltuvat maskit. 1970-luvulta lähtien alan jatkuvasti tiukentuvat määräykset sekä kilpailu alan markkinoilla ovat johtaneet muutoksiin ja kehitykseen lähes kaikilla palontorjuntatekniikan osa-alueilla. Silti ehkä enemmän kuin mikään muu alan turvallisuusaspekteista, ovat kankaat ja niiden hurja kehitys antaneet palomiehille suurimman suojan. Monien vuosien ajan palomiehillä ei ollut minkäänlaisia suojavarusteita käytössään tulipaloja sammuttaessaan.  Ensimmäiset edelläkävijät suojavarustuksen saralla olivat nahkaiset trenssitakit, joiden sisus oli vuorattu villalla. Myöhemmin nahkaiset takit korvattiin kumipäällysteisillä takeilla. Ensimmäiset tulensuojapuvut ilmestyivät 1930-luvulla ja olivat materiaaliltaan asbestikangasta. Suurin harppaus tällä osa-alueella otettiin 1970-luvulla, kun NASAn käyttämää uraauurtavaa kangastekniikkaa, joka on suunniteltu kestämään avaruuden voimakasta lämpötilaa,  alettiin soveltaa palomiesten suojavarustuksessa. Ensimmäisten teknologialtaan edistyneiden kankaiden kehittämisen jälkeen, kehitys on ollut ja on edelleen jatkuvaa. Nyt kankaat kestävät hyvin säteilylämpöä mutta ovat silti kevyitä ja hengittäviä, mikä on ensiarvoisen tärkeää sammutustyössä uhkavaa lämpörasitusta vastaan.
   Hyvin tärkeä ja paloturvallisuutta paljon edistänyt, joskin aliarvioitu, osa-alue on ollut käytännön sekä tutkimusten ja testien kautta opittu tieto siitä miten tulipalot käyttäytyvät. Kuinka ne alkavat, leviävät ja kuinka esimerkiksi sää, tuulen suunta, palopaikan sijainti ja materiaalit palon ympärillä vaikuttavat. Kun tieto näistä muuttujista kasvoi, perinteinen palokolmio päivitettiin tetraedriin, jossa siis palamisprosessin jo tiedossa oleviin happeen, polttoaineeseen ja lämpöön lisättiin kemiallinen reaktio. Nykyaikaisista tutkimuksista selviää kuinka tärkeää on ollut ymmärtää tulipalon käyttäytymistä, jotta esim. rakentamisessa on vaadittu ja kehitetty aktiivisia palosuojauskeinoja, kuten automaattiset palohälyttimet, savuhälyttimet, poistumishälyttimet, automaattiset sammutusjärjestelmät, savunpoisto, ovien sulkulaitteet ja ilmanvaihdon palonsuojaus (savupellit).
   Kehitys alalla on jatkuvaa, mm. kypäräpuhelimet ja -kamerat sekä paloautojen tekniikan kehittyminen (esim. ympäriajosuojausjärjestelmät) ovat tuoneet huomattavaa lisäturvaa. Kuvaan on tätä nykyä astunut myös kauko-ohjauksella toimivaa kalustoa, kuten palolaitosten käytössä olevat dronet ja vuonna 2009 ilmestynyt Segway Robotics´RPM sammutusrobotti, joka kykenee kantamaan 180 kilon välineistöä, edeten 29 km:n tuntivauhdilla sekä syöksemään vettä lähes 38 litraa sekunnissa.
 


Tilastotietoa:
Katsomiskerrat: 2590
Jatka
 Uutisia
Palotornin varjossa

PALOTOIMEN HISTORIAA

Schneider Electric Esmi Sense FDP -paloilmoitinkeskus

Huoneistopalotutkimus

Nämä häkävaroittimet eivät toimi kunnolla!

Tupakointi on yhä suurin palokuolemien syy

Tallipalon varalle

beat
© Palo-Media Oy 2019  Sipoontie 18, 04420 Järvenpää 045 1451111